Johtamisjärjestelmien sertifioinnit tukevat Peswinin kasvuloikkaa
"Emme ota mitään kevyesti" on teollisuuden kunnossapidon ja mekaanisten palveluiden asiantuntijan Peswinin slogan. Sama asenne näkyy myös yrityksen kasvustrategian toteuttamisessa. Kunnianhimoisia tavoitteita varten on tehtävä pohjatyöt kunnolla, ja senpä vuoksi yritys panosti kolmen johtamisjärjestelmän sertifiointiin määrätietoisella aikataululla. Kumppanikseen Peswin valitsi DEKRAn.
”Perustin Peswinin vuonna 2019. Heti ensimmäisenä vuonna saavutimme miljoonan liikevaihdon. Alusta asti oli selvää, että tähtäämme kasvuun ja otamme mallia itseämme suuremmista organisaatioista. Nyt meillä on 30 vakituista työntekijää ja liikevaihto 4 miljoonaa. Investointi sertifiointeihin on olennainen osa seuraavan viiden vuoden kasvusuunnitelmaamme”, kertoo Peswin Oy:n toimitusjohtaja Tuomas Pellikka.
Peswinillä ISO-sertifikaatit nähdään paitsi väylänä tiettyihin asiakasprojekteihin, myös tehokkaina työkaluina yrityksen oman toiminnan jäsentämisessä ja kehittämisessä. Sertifiointikumppanin valintaan vaikutti muun muassa DEKRAn vahva maine.
”DEKRA on pitkän linjan toimija, jolla on hyvä maine sekä tarkastustoiminnassa että sertifiointipalveluissa. Kumppanin valintaan vaikutti myös hinta-laatu-suhde, mutta emme osanneet aavistaakaan, miten sujuvaa ja mukavaa yhteistyö olisi. Dekralaisilla on kova vaatimustaso, mikä sopii meille, emmehän mekään ota mitään kevyesti, ja silti tekemisessä oli sopivasti pilkettä silmäkulmassa”, kiittelee Peswin Oy:n liiketoimintajohtaja Teemu Pohto.
Kolme sertifikaattia samana vuonna: ISO 9001, ISO 14001 ja ISO 45001
Peswin toteutti laatu-, ympäristö- sekä työterveys- ja turvallisuussertifioinnit (
ISO 9001
,
ISO 14001
ja
ISO 45001
) poikkeuksellisen nopealla aikataululla, alle puolessa vuodessa.
”Tiukka aikataulu ei olisi ollut mahdollinen ilman hyvää pohjatyötä. Meillä oli jo valmiiksi toimivat työmaaprosessit ja dokumentaatiokäytännöt, joita oli rakennettu kasvua silmällä pitäen. Tyhjästä ei siis lähdetty liikkeelle”, kertoo hallintojohtaja Erja Matero.
”Me halusimme tehdä maailmanennätyksen”, Teemu naurahtaa. ”Työlästä se oli, mutta olimme varanneet prosessiin riittävät henkilöstöresurssit.”
Tehostunutta johtoryhmätyöskentelyä ja uusi toiminnanohjausjärjestelmä
Sertifioinnit eivät jääneet Peswinillä pelkiksi todistuksiksi seinälle. Ne ovat vaikuttaneet konkreettisesti yrityksen arkeen ja johtamiseen.
”Johtamisjärjestelmien sertifiointiprosessit auttoivat meitä suoraviivaistamaan omia prosessejamme ja kehittämään toimintaamme järjestelmällisesti. Olemme myös ottaneet käyttöön toiminnanohjaus- ja turvallisuusjärjestelmän sertifiointiprosesseista opittujen mallien pohjalta”, kertoo Teemu.
Sertifioinnit tuovat myös johtamiseen systemaattisuutta.
”Sertifiointiprosesseista on ollut merkittävää hyötyä johtoryhmätyöskentelyssämme. Johdon katselmuksen malli on auttanut meitä hahmottamaan, miten reagoida muutoksiin, kirjata päätöksiä ja seurata kehitystä”, Erja lisää.
”Johtamisjärjestelmien sertifiointiprosessit auttoivat meitä suoraviivaistamaan omia prosessejamme ja kehittämään toimintaamme järjestelmällisesti.”
Teemu Pohto, Liiketoimintajohtaja
Kumppanuus DEKRAn kanssa tukena kehitystyön jatkuvuudessa
Yhteistyö DEKRAn kanssa saa Peswiniltä kiitosta niin asiantuntemuksesta kuin toimintatavastakin.
”Dekralaiset ovat selvästi sertifiointialan rautaisia ammattilaisia, ja auditoijien vahva toimialatuntemus helpotti yhteistyötä merkittävästi. Vaikka käsittelimme vaativia ja vakavia asioita, tekeminen oli mutkatonta ja hauskaa. DEKRA pystyi ketterästi vastaamaan meidän maailmanennätysvauhtiimme”, Erja kiittelee.
Peswinillä on suunnitelmissa sertifioida myös
hitsauksen laadunhallintajärjestelmä
sekä
kantavat teräsrakenteet
ja
painelaitteet
DEKRAn kanssa.
”DEKRA on meille oikea kumppani, ja hyödynnämme heidän asiantuntemustaan jatkossakin laajasti”, Teemu summaa.
- Perustettu vuonna 2019
- 30 työntekijää
- Tarjoaa asiakkailleen osaamista ja asiantuntijuutta teollisuuden mekaaniseen kunnossapitoon, tuotteiden valmistukseen ja mekaniikka-asennuksiin.